Liikunnan ilo, Juoksijan taivas, Hölkkääjän huppeli. Aktiiviurheilijoiden rakkaalla lapsella on monta nimeä. Suurin osa meistä tietää tuon euforisen olotilan rankan treenin jälkeen, mutta tiede on pitkään kiistellyt sen olemassaolosta.
Viimeisin Tieteen Kuvalehden numero (2/2010) kertoo, että nyt tuo urheilupiirien legendana kuvailtu ilmiö on myös tieteellisesti todistettu. Saksalainen tutkijaryhmä on kyennyt aivokuvauksen avulla pitävästi osoittamaan, että liikunta tuottaa aivoissa vastaavanlaisia kemiallisia yhdisteitä, joita huumeiden, mm. marihuanan ja hasiksen, käyttö saa aikaan. Mitä kovempi rasitus, sitä suurempi "huumeannos" ja sitä suurempi euforia. Selitys tälle liki pitäen kaikkien aktiiviliikkujien tunnistamalle ilmiölle arvioidaan tulevan kaukaa historiasta. Ihmisen luonnossa selviytymisen kannalta on ollut tärkeää, että pitkäkestoisen liikunnan aiheuttamaa kipua lihaksissa ja nivelissä on voitu liennyttää ihmiskehon omalla mekanismilla. Hikiliikunnan tuottamasta hyvästä olosta saamme siis pitkälti kiittää muinaisia metsästäjiä.
Huumehia en ole koskaan kokeillut, mutta keväällä 2007 Pirkan hiihdon maalissa 90 km taipaleen jälkeen olen kokenut jotain sellaista, jonka toivoisi kokevansa vielä joskus uudelleen. En (onneksi) kuitenkaan siinä määrin, että voisin sanoa jääneeni koukkuun. Entä sinä?
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Tekstit
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti